2016/12/26

Snyni paljastui

Jouluaattona sain avata snyltä tulleen ihanan pöllö pussukan joka sisälsi paljon herkkuja ja söpöjä korvakoruja. Ja tiedon siitä kuka oli snyni.
openlangat blogin kirjoittaja oli minun salaisten pakettien takana.
Kiitos sinulle tästä kierroksesta!

2016/12/19

Joulukuun Sny paketti

Tänään sain noutaa viimeisen Sny paketin. En löytänyt paketista viestiä kuka näiden mahtavien pakettien takana oli. Päällä oli vielä emon nimi ja osoite.
Paketista löytyi joulu käsityö lehti ja kaksi kerää tuttua 7 veljestä lankaa kivoissa väreissä. :)

Ehkäpä se paljastus onkin tuossa suloisessa joululahja pussukassa joka jää odottamaan aattoa. :)


Lehteä selatessa bongasin Kivan virkatun tontun, ehkäpä työn alle ja koristeeksi vaikka ensi jouluna.


Kiitos parilleni jo Tässä vaiheessa vaikken Oo varma kuka olit. Se selviää varmasti aikanaan. 💖

2016/12/18

2 paria tossuja

Täällä on valmistunut parit tossut. Huopatossut omiin jalkoihin suuri käsityö lehden ohjeella. Novitan huopanen lankana. Ja toiset tossut testiin tulleesta joulu langasta joka sopii hyvin tähän vuodenaikaan.







Joulukalenterin luukkuja on avattu, kuvia tulee myöhemmin. Nämäkään tossu kuvat eivät tulleet ongelmitta :D

2016/12/07

Joulukalenterivaihdon luukkuja

Joulukalenterin luukuista on tullut kivoja juttuja.

Tässä niistä 2-7.

                  Kauniita kynttilöitä
                                             



   
Todella pehmeää lankaa. Tais osittain olla merinoa.
 Ehkäpä tyttärelle sukkaa. 😃






4 luukusta kortti ideoita. Aika hauska tuo tee idea.






















5 luukussa oli teepaketti, mutta jo ennen kuvausta nappasin auki ja maistoin ekan.
 Loput pääsi purkkiin


















 6 luukusta päivän väreissä suklaata



















7 luukusta aivan mielettömän ihana uusi muistikirja. Tää pääsee samantien käyttöön. (Käsityö ohjeille, joita netistä laitan muistiin ja esim.kivat blogit)

2016/12/01

Lapaset ja Joulukalenterin ykkös luukku

Halusin testata raita Villeä jota sain muutaman kerän. Mietin pitkään mitä siitä tekisin ja päädyin tekemään itselleni lapaset. Vaikka niitäkin on jo useammat. (No talvella on kylmää ja märkääkin)
Näistä tulikin todella mukavan tuntuiset. Niin Kivat väritkin. Ihan erituntuinen 7vekjestä Lankaan verrattuna.


                          Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta suu makeaksi 😃
On vähän tumma kuva, ei ollut valoja kun aukasin😁

Neulojat, Muistakaa Niina Laitisen Joulukalenteri :)
Löytyy Facebookista: Taimitarhan Joulukalenteri 2016
Itsekin aloitin tänä aamuna Joulukalenteri sukat.

2016/11/26

Muumi ja lapaset

Tytär tykkää ihan hirveästi muumista, hankin edullisesti nettikirppikseltä mukavat Muumi amigurumit kirjan. Sain kirjan tiistaina ja eilen aamulla valmistui Muumipeikko. Ihan vielä ei Oo kaikki muumit Tässä laaksossa mutta pikkuhiljaa lisääntyy. :)
Tätä olikin kiva virkata.

              Ei se mikään täydellinen Muumipeikko ole, mutta 2vuotiaskin sen tunnisti. 😊


Yhteen perheeseen lähtee hyväntekeväisyytenä lapaset. 

2016/11/23

Ihana marraskuun Sny paketti

Tänään piippasi puhelin juuri sopivasti kun isäntä oli vielä kylillä. Äkkiä edelleen lähetyksenä tekstari että noutaa pakettini.

Marraskuun Sny pakettihan se sieltä tupsahti.
Voi että millä sisällöllä!
Snyni on kurkkinut blogiini ja huomannut että huovuttelen paljon. paketista löytyi tälläkin kertaa minulle uutta lankaa jota päääsen kokeilemaan jahka Keksin että minkä ohjeen mukaan lähden testaamaan. Isännälle tokasin että eipä tarvii kahta kertaa miettiä kelle Tästä tossut tulee. No minulle tietenkin! 😊 On niin Ihanat värit. Omat edelliset alkaa olla puhki.Näitä keriähän on kaksi eli 200grammaa ja luulen että yhdestä saan tossut naiselle. Saa nähä miksikä tuo toinen taipuu.


Lakua,toffeeta ja Servettejä.

Kiitos Sny! Nyt jään odottamaan kuka sieltä paljastuu. 
Ensi kuussa Tämäkin Lysti ohi.

Tuo Pispala ei huovukkaan... laitoin sähköpostia infoon kaupunki Lanka sivustolla ja näin siellä kerrottiin. No sitten Tästä tuleekin jotain muuta. :)


Kaksi upeaa sny pakettia

Ensiksikin haluan pyytää snyltä anteeksi että kiitos postaukset ovat viipyneet. Kuvat eivät ole siirtyneet koneella ja teksti tuplaantui blo...