2016/11/20

Paketti poikineen

Menin käymään kaupassa ja kassalla täti sanoi "Sinulle Ois iso paketti, otatko?" Tietenkin nappasin sen samalla mukaani.
Laatikkoa avatessa huomasin sielä pilkistävän lahja narua ja paperia. Ajattelin ensin että nyt on tullut joku joululahja jostain mutta siellä olikin 23 pakettia vielä sen yhden lisäksi. 😃
Sehän olikin Joulukalenterivaihdon kalenteri. :)

         
                           Minulle tämän lähetti taivahan.blogspot.fi blogin kirjoittelija

 

Nyt jäädään odottelemaan joulukuun ensimmäistä päivää.

Ballerina huopatossut

Vanhan talon lattiat on talvi aikaan niin kamalan kylmät. Villasukat on hyvä keksintö laittaa sillon jalkaan mutta mielestäni vielä parempi on vetää huopatossut paleleviin  jalkoihin. Niinpä tein tyttärellekkin uudet huopatossut. Näiden ohjeen löysin vanhasta Suuri käsityö lehdestä 11-12/2012 numerosta. Nämä huopatossut eroavat edellisistä tekemistäni tossuista niin että nämä onkin virkatut. Koriste rusetti virkattu novitan valkoisesta hile langasta.


                          Venyttimenä avopuolison tekemät puujalat. Toimii todella hyvin.

Samasta lehdestä löytyy aikuisten koolle ohje.

2016/11/18

Töppöset

Kummin pienen prinsessan varpaat alkaa palella. Eipä palella enää kun laittaa nämä jalkaan. 💜 Minulla oli yksi avattu kerä turkoosia 7veljestä jonka halusin tuhota. Uusin novitahan tuli jokin aika sitten ja sitä selatessa löysin näiden ohjeen. Ajattelin että nuo haluan kokeilla tehdä. Ohje vaikutti ensin hankalalta mutta kun alkoi tekemään ja seurasi ohjetta niin Kyllähän se sieltä avautui ja tossut tuli. Aina ei kannata heittää neuletta nurkkaan vaan yrittää saada ohjeesta selvä. Voit yllättyä taidoistasi ;)

Jarruthan näihin on laitettava kun seuraavan kerran nään. Juuri kävelemään oppineen on sit turvallisempi käppäillä.




Yhdet lapaset valmistunut myös, niistä ei kuvaa kun lähtivät samantien eteenpäin. 
Taitaapa alkaa olla joululahjat tehty. 

Pikku porot

Nyt Ois tyttärellekkin joulusukat.😃 Valmistuneet tosin jo useampi päivä sitten mutten oo vaan tänne ehtinyt käsitöitä julkaista.
Kyllä muuten on ihanaa lankaa tuo lankamaailman Vilma. Niin pehmeää ja mukavaa neuloa.  Silmukat oikein lensi puikoilla.

Näihin tyttären sukkiin nenän tein langalla ja neulalla pujotellen. Omissanihan nenä on tupsu mutta noin pieni kun vielä tyttö on niin ei varmaan Ois enää nenästä jouluna mitään jäljellä. :D

2016/11/07

pikkuruiset huopatossut

Huopatossut valmistuneet novitan huopanen langasta. Nämä lähtevät joululahjaksi pikkuiselle pojalle. Jarrut löytyy pohjasta, ettei tarvitse sisällä luistella.


Ensin koneesta tuli Tällaiset mytyt. Mutta ei hätää kyllä ne muotoutui oikean näköiseksi.

                                                

                  Tässä muotoilun jälkeen ja niistähän tulikin oikein somat. 

Ei pikkuisen varpaita palele pakkasella. 
   

Porot

Alkaa pikkuhiljaa olla jo joulu mielessä oikein urakalla. 😊
Joulusukat valmistui omiin jalkoihin, samanlaiset tyttärelle tulossa.
Poro sukkiin idea löytyi Voihan villasukka! Ryhmästä facebookista.

Sukissa on käytetty lankamaailman Vilma lankaa, puikkoina 3.5mm. AIVAN IHANA LANKA!
Niin pehmeää ja mukavan tuntuista.


Kyllä huomaa että on talvi. Villasukkia yms syntyy liukuhihnalta. Ihan kaikkia tekemisiä ei täällä kuitenkaan voi julkaista tähän aikaan vuodesta. 😉



2016/11/03

Joulun salaisuuksia

Oli ihan pakko osallistua salaiseen joulu ystävään 😊

Siinä lähetetään marraskuussa ja joulukuussa yksi salainen joulupaketti parille. Saman tyyppinen salaisen neuleystävän kanssa siis.
Salaisena pysytään joulukuulle jolloin paljastetaan kuka kenenkin salaisena tonttuna toimi.

Tältä minun ensimmäinen paketti tänään näytti.

                                            Hauskoja ohjeita sisältävä kirja ja geishaa.

              Iso punainen kynttilä, ihana käsipyyhe ja uusi patalappu. Nyt ei kädet pala kun
                         jouluherkkuja ottaa uunista ulos.

Kiitos salainen jouluystävä!
Jännityksellä Odotan kuka sieltä paljastuu ja minkälainen on joulukuun paketti. 


käsityöläisen kesän pelastus paketti vaihto

Käsityöläisen kesänpelastus paketti-vaihto Ideana on lähettää 25e+pk arvoinen kesänpelastus paketti parille.  Paketista tulee löyty...