2016/11/26

Muumi ja lapaset

Tytär tykkää ihan hirveästi muumista, hankin edullisesti nettikirppikseltä mukavat Muumi amigurumit kirjan. Sain kirjan tiistaina ja eilen aamulla valmistui Muumipeikko. Ihan vielä ei Oo kaikki muumit Tässä laaksossa mutta pikkuhiljaa lisääntyy. :)
Tätä olikin kiva virkata.

              Ei se mikään täydellinen Muumipeikko ole, mutta 2vuotiaskin sen tunnisti. 😊


Yhteen perheeseen lähtee hyväntekeväisyytenä lapaset. 

2016/11/23

Ihana marraskuun Sny paketti

Tänään piippasi puhelin juuri sopivasti kun isäntä oli vielä kylillä. Äkkiä edelleen lähetyksenä tekstari että noutaa pakettini.

Marraskuun Sny pakettihan se sieltä tupsahti.
Voi että millä sisällöllä!
Snyni on kurkkinut blogiini ja huomannut että huovuttelen paljon. paketista löytyi tälläkin kertaa minulle uutta lankaa jota päääsen kokeilemaan jahka Keksin että minkä ohjeen mukaan lähden testaamaan. Isännälle tokasin että eipä tarvii kahta kertaa miettiä kelle Tästä tossut tulee. No minulle tietenkin! 😊 On niin Ihanat värit. Omat edelliset alkaa olla puhki.Näitä keriähän on kaksi eli 200grammaa ja luulen että yhdestä saan tossut naiselle. Saa nähä miksikä tuo toinen taipuu.


Lakua,toffeeta ja Servettejä.

Kiitos Sny! Nyt jään odottamaan kuka sieltä paljastuu. 
Ensi kuussa Tämäkin Lysti ohi.

Tuo Pispala ei huovukkaan... laitoin sähköpostia infoon kaupunki Lanka sivustolla ja näin siellä kerrottiin. No sitten Tästä tuleekin jotain muuta. :)


Salainen tonttuni on paljastunut

Niin se hurahti salainen jouluystävä kierros. Ja parikseni paljastui joulunajantouhuja blogin kirjoittaja. 😊 Kiitos sinulle ihanista paketeista!
Isoa pakettia avatessa sieltä aukesi ensin kaksi pakettia ja valkoista laatikkoa avatessa lisää.

Ja Katsokaa mitä kaikkea ihanaa niissä oli!


Uuudesta mukistani olen juonut jo monet kahvit. Ihan huippu muki sohvallakin hörppiä. Eipä läiky enää! Tuttua ja turvallista 7veikka nostalgiaa.. Ja Eeroa en olekaan vielä testannut. Siitä ehkä tonttu. Tänä jouluna päästäänkin uusilla muoteilla tekemään pipareita.
Kokonaisuudessaan ihana paketti! 

2016/11/21

Wellenmuster sukat

Minulle uusi malli ja Lanka pääsi kokeiluun. Snyni lähetti Syksyn kierroksen ensimmäisessä paketissa Aurora nimistä lankaa. Ja se pääsi eilen puikoille. Vitsit miten ihana lanka! Kivoja nää ringit kun niistä saa välillä uuttakin testattavaa Nyt minulla on taas yhdet Ihanat sukat. 😃 Kiitos Sny!


Rutut voi nykäistä halutessaan ylemmäs niin saa pidemmät sukat :) 


Tosi Kiva ja helppo malli. 






2016/11/20

Paketti poikineen

Menin käymään kaupassa ja kassalla täti sanoi "Sinulle Ois iso paketti, otatko?" Tietenkin nappasin sen samalla mukaani.
Laatikkoa avatessa huomasin sielä pilkistävän lahja narua ja paperia. Ajattelin ensin että nyt on tullut joku joululahja jostain mutta siellä olikin 23 pakettia vielä sen yhden lisäksi. 😃
Sehän olikin Joulukalenterivaihdon kalenteri. :)

         
                           Minulle tämän lähetti taivahan.blogspot.fi blogin kirjoittelija

 

Nyt jäädään odottelemaan joulukuun ensimmäistä päivää.

Ballerina huopatossut

Vanhan talon lattiat on talvi aikaan niin kamalan kylmät. Villasukat on hyvä keksintö laittaa sillon jalkaan mutta mielestäni vielä parempi on vetää huopatossut paleleviin  jalkoihin. Niinpä tein tyttärellekkin uudet huopatossut. Näiden ohjeen löysin vanhasta Suuri käsityö lehdestä 11-12/2012 numerosta. Nämä huopatossut eroavat edellisistä tekemistäni tossuista niin että nämä onkin virkatut. Koriste rusetti virkattu novitan valkoisesta hile langasta.


                          Venyttimenä avopuolison tekemät puujalat. Toimii todella hyvin.

Samasta lehdestä löytyy aikuisten koolle ohje.

2016/11/18

Töppöset

Kummin pienen prinsessan varpaat alkaa palella. Eipä palella enää kun laittaa nämä jalkaan. 💜 Minulla oli yksi avattu kerä turkoosia 7veljestä jonka halusin tuhota. Uusin novitahan tuli jokin aika sitten ja sitä selatessa löysin näiden ohjeen. Ajattelin että nuo haluan kokeilla tehdä. Ohje vaikutti ensin hankalalta mutta kun alkoi tekemään ja seurasi ohjetta niin Kyllähän se sieltä avautui ja tossut tuli. Aina ei kannata heittää neuletta nurkkaan vaan yrittää saada ohjeesta selvä. Voit yllättyä taidoistasi ;)

Jarruthan näihin on laitettava kun seuraavan kerran nään. Juuri kävelemään oppineen on sit turvallisempi käppäillä.




Yhdet lapaset valmistunut myös, niistä ei kuvaa kun lähtivät samantien eteenpäin. 
Taitaapa alkaa olla joululahjat tehty. 

käsityöläisen kesän pelastus paketti vaihto

Käsityöläisen kesänpelastus paketti-vaihto Ideana on lähettää 25e+pk arvoinen kesänpelastus paketti parille.  Paketista tulee löyty...