Tässä niistä 2-7.
Kauniita kynttilöitä

Todella pehmeää lankaa. Tais osittain olla merinoa.
Ehkäpä tyttärelle sukkaa. 😃

4 luukusta kortti ideoita. Aika hauska tuo tee idea.

5 luukussa oli teepaketti, mutta jo ennen kuvausta nappasin auki ja maistoin ekan.
Loput pääsi purkkiin

7 luukusta aivan mielettömän ihana uusi muistikirja. Tää pääsee samantien käyttöön. (Käsityö ohjeille, joita netistä laitan muistiin ja esim.kivat blogit)
Kiitos sinulle tosi kivoista kalenterijutuista, joita olen saanut. Erityismaininta niistä muovisista palmikkoapureista. Ovat olleet tosi näppäriä, kun olen vääntänyt palmikoita.
VastaaPoistaOle hyvä :)
PoistaOstin tuon valkoisen lankakerän elokuussa Latviasta. Mulla lähti siellä tuo lankojen ostaminen ihan lapasesta, juoksutin miesystävääni kaikki Riian vanhan kaupungin lankakaupat läpi. :D Langat oli siellä todella edullisia! Ajattelin jo silloin, että lähetän tuon valkoisen kerän joulukalenterivaihdon parilleni, mikäli koko vaihtoa edes järjestetään. Hintaa en tuolle laskenut, kun se oli ennakkoon ostettu ja tavallaan omista varastoistani. :D
VastaaPoista:D niinhän siinä joskus tahtoo käydä, kun edullisesti saa.
Poista