2016/03/04

Sny:ni aloitti maaliskuun "varovaisesti tunnustellen"

WAU mikä paketti! Sny.ni kertoo kirjeessään tunnustelevan varovaisesti tällä paketilla.

Paketissa oli kivoja juttuja. Woolia löytyi useita keriä ja sille langalle sopivat lyhyet bambuiset puikot, saan niistä kaikenlaista kivaa omalle tyttärelle ja saattaapa lankaa riittää myös kummitytölle neulottavaksi. :) Olen iloinen paketista. En siis pahastunut ;) <3
Paketistani löytyi myös muisti lehtiö, pari pussia kaakaota, käsirasvaa, satumetsän tarinoita, pieni pussukka ja keksiä.




Hmm, onkohan sieltä tulossa lisää yllätyksiä?

Snyni kyseli koirastamme. Jami on sekarotuinen koira, ei pieni mutta ei myöskään iso. :D
Tässä muutama kuva, vaikka tämä käsityö blogi onkin niin laitetaan nyt niin saat jotain mielikuvaa :)



2016/03/03

Karamellisukat

Valmistuihan neh! :)
Meillä kun on pieni tytär vajaa 2 vuotias niin ohjeista neulominen ei ole niin nopeaa ja helppoa kuin ilman ohjeita. Ohje kirjanen ottaa välillä aikamoisen lennon :D

Ihania ohjeita sisältää moni kirja. Yleensä minulla onkin neuleita kesken sen verran että jotain voi tehdä myös silloin kun tyttö on hereillä ja viihtyy omissa touhuissaan.  Nyt on kesken näiden valmiiden lisäksi teetee pallaksesta lapaset, niissä on kiinni liian paksut puikot ja vaikuttaa tulevan liian löysää. Minulla ei tähän hätään ole sellaisia 3mm puikkoja jotka tuntuisi käteen hyvältä. Bambut tuntuivat että napsahtavat poikki ja vääntyivät oudosti käsissäni ja Novitan metalli puikoilla kun kokeilin nallea neuloa (vastaa pallasta paksuudessaan) niin jotenkin ihmeellisesti vasemman käden nimettömään tekee kipeää 3.5mm ja siintä isommilla tätä ei tapahdu . Täytyy siis selailla nettiä ja kokeilla muunlaisia puikkoja ja vaihtoehtojahan riittää. Hintaeroja myös kauheasti.


Lankana uusi polkka, puikot knitpro symbfonie 3.5mm. Ohje: Rakas villasukka kirjassa




Välityönä tein tyttärelle pikkuiset tossut. Tehdään vaan jalan kokoinen neliö ja saumat kiinnitetään :)
Itselläni oli 25s puikolla, 2kpl 3.5mm puikkoa. Mitta 13cm. Lankana vanhaa 7 veljestä raita lankaa.

Mitähän sitten aloittaisi? 
Puikot ei voi seistä tyhjillään :D


Silmukkanarkoosin blogissa on 1-vuotis synttäriarvonta käykääs kurkkaamassa. http://neulomaanikko.blogspot.fi/2016/03/arvonta.html

2016/02/24

Jotain valmista ja kesken




Avomieheni äidille tein ihan muuten vaan lahjaksi villasukat. Hänen lempivärejään ovat vihreän ja sinisen sävyt.  Niitähän tämä raita lanka sisältää ihan mukavasti :)







Uudesta ihanasta, lahjaksi saadusta novitan polkka langasta on syntymässä Karamellisukat, Rakas villasukka kirjasta. Ajattelin ensin että kuvio hukkuu tuohon lankaan mutta ehkäpä ei sittenkään. Näyttää  jalassa selkeämmältä kuin kuvassa. Saa nähdä kenen jalkaan nämä tiensä löytää. :)




Postia tuli

Lähdimpä minäkin sny kevät kierrokselle mukaan.




Tänään oli kolahtanut postilaatikkoon ensimmäinen yhteydenotto (tai toinen, onhan hän kirjoitellut blogissani) salaiselta ystävältä. :)

Kortti jossa oli minulle myös tehtävänä värittää kuva.
Värittely on kivaa.



Kiitos! <3

2016/02/16

Villatakista tulikin liivi
















Tulostin tässä joku aika sitten netistä hupullisen villatakin ohjeen. (kässänopen painajainen) MUTTA siintä tulikin miun painajainen, en nimittäin millään jaksanut tehdä hihoja :D alko kyllästyttää ainaoikea neulos. Tultiin sitten siihen tulokseen neuloksen saajan äidin kanssa että muokkaan hieman ohjetta.

Noh siintä syntyi sitten huputon liivi kummitytölle vaikkapa mekon kanssa pidettäväksi. Lapset kun kasvaakin niin mahottoman nopeasti niin jos olisin siirtänyt vaan sen tekoa niin oispa se kohta jo pienikin.




2016/02/09

Helmineule sukat prinsessalle

Sain uutuus lankaa lahjaksi, halusin siintä meidän pienelle neidille sukat.
Selailin sukkakirjojani jotka sisältävät todella paljon ohjeita, nettiä kurkistin myös. Päädyin sitten niinkin yksinkertaiseen ohjeeseen kun helmineule.

Pohjassa on jarrut. (vaaleanpunainen jarruneste)

Lankana oli siis adlibrikseltä junior lanka (100% akryyliä) mutta aivan ihana lanka. Todella pehmeää.









Sukat ovat polvimittaa.
Puikoilla alussa oli 10silmukkaa, kavensin 10 cm jälkeen 8 silmukkaan. Kärki näissä onkin ihan tavallista sileää. Puikot: 3.5mm knitpro symbfoniet.












                                                                                               



                                                                                           

2016/02/04

Kirjoneule sukkaset

Hah! Joskus sanoin etten kirjoneuletta tee, noh kuinkas kävikään. MUUTIN MIELENI :D Aloin ihan huvikseni yks päivä testaamaan mitä saan aikaiseksi ja hyvinhän se onnistui. Ensimmäisessä sukassa kävi niin että joustin osuus oli himppu tiukka mutta purin ja lisäsin siihen 2 s/puikko. Eli joustimessa on 2o 2 n neulosta, 14s ja 3.5mm puikot. Kirjoneuleen kohdalla sukka menee jalkaan kun nykäsee kantapään yli.

Näistä tuli kyllä nätit. :) Onhan niissä virheitä mutta eihän ensimmäiset priimaa voi ollakkaan. Ja jalkoja lämmittää virheittenkin kanssa.


Kuvioon löydät ohjeen täältä: http://marineuloo.blogspot.fi/2015/02/ylipolven-villasukat-ohje.html






Oli mukavaa kokeilla jotain haastavampaa mutta olen kyllä sitä mieltä ettei näitä sarja tuotantona voi tehdä.  Yksittäisiä joskus.





2016/01/29

Sukkia maailmalle




Maailmalle neulottuja sukkia kahdet parit.
Vyötteet löytyy facebookin Voihan villasukka! ryhmän tiedostoista. Minusta nämä oli piristävä lisä ihan perussukkiin paketoinnin kohdalla :)













Varmaankin muistatte vielä sen joulukalenteri vaihdon?

Omanihan sain tämmöisen punaisen korin joka oli täytetty pussukoilla, noh nyt se toimii keskeneräisten töiden paikkana :)
On tähän tarkoitukseen todella hyvä, TYKKÄÄN! :)


2016/01/12

Joulun jälkeen valmistunutta

Meillä on pikkuinen sairastanut ja nukkunut TODELLA huonosti sen takia nyt vähän kirjoittelu venähtänyt.














Joulun jälkeen on kyllä puikot viuhunut aikamoisella vauhdilla :D
Sain valmiiksi perussukat ranskalaisella kantapäällä siintä joululahjaksi saadusta lankapallerosta.
Ja olen kyllä ylpeä tuosta kantapäästä. SIINÄ EI OO REIKIÄ! Ne ei siihen jäänytkään vaikka ensin niin kuvittelin.








Minioni sarja, pipo ja lapaset tein kummitytölleni lämmikkeeksi pakkasille.
 Eihän ne täydellisiä ole mutta hyvin lämmittää tämän näköisenäkin. :)
 Sitten tulla tupsahti useampi tilaus työ. :) En ole näitä ollut kovin innokas ottamaan mutta otinpa nyt kuitenkin :D 2 ihan vaan perussukat oranssista, toiset ovat jo valmiit ja toiset on puikoilla.
Myöskin lapasia haluttiin 2 paria. Saa nähä kuinka käy, onneksi aikataulua ei sillä tavalla ole. Sanottiin että tee omaan tahtiin se minkä lapsen hoidolta ehdit. Noh ekoihin sukkiin meni noin: 6 tuntia.
Ehkä tästä selvitään.


2015/12/28

Joululahjojen paljastusta.

Siinä se joulu meni. Ja kalenterista loppui luukut. Tää vaihto oli hauska ja todella kiva, ensi vuonna myös mukaan jos järjestetään ja ehdin :)

Luukusta 24 paljastui kauan haaveilemani maariat :) Kokeilin näitä joskus tehdä itse mutta ei vaan sillon ottanut onnistuakseen :D (aina ei voi onnistua) IHANAT! Ja ohjehan löytyy  Niina Laitiselta, on myös viime vuoden sukkakalenterissa joka on ostettavissa ravelrysta.














Nyt voi paljastaa loputkin lahjat mitä tuli itse tehtyä.

<--- Kämmekkäät sujahtivat joululahja vaihtoparin pakettiin :)






Minioni lapaset ( niissä on silmät :D ) ja tossut menivät miun omalle pikkusiskolle joka tykkää todella kovasti näistä. 




Vähän  pienemmät minioni lapaset menivät avopuolison kummipojalle. 

Nämä lämmittävät omia jalkojani. Tossut on aloitettu jo ennen joulua mutta nyt vasta sain ne valmiiksi. Aattona en ehtinyt edes koskea puikkoihin. 


Tytär puolelta sain tälläisen lankapallon joululahjaksi. Hauska idea, pallo sisältää suklaata. Nyt mietinkin mitä siintä tekisin. On monta ideaa mutta taidan kohta päätyä ihan perussukkaan KOSKA suklaathan sulaa sinne. :D  Tontut oli tuoneet kuusen alle myös monta muuta pakettia, useimmat sisälsivät juuri harrastukseeni liittyviä juttuja. (lankaa, pyöröpuikot 8mm, amigurumi kirjan) 
MUTTA KYLLÄ KAIKKEIN IHANIN LAHJA OLI AVOPUOLISON ITSE TEKEMÄT TOSSUJEN VENYTTIMET. :) eli puusta veistetyt muotit. 



2015/12/23

Yksi yö jouluun

Tein vielä yhden extra lahjan omalle pienelle tytölleni pukinkonttiin. :) Pitäisi olla papukaija :D
Näyttääkö siltä?


Siellä näkyy juuri ja juuri ne punaiset pienet tähdet. :) 

On ollut todella mukavaa puuhailla joulu juttuja.  Nyt ne on ohi ja pääsee rauhoittumaan ja odottamaan huomista aattoa ja lasten riemua pakettiensa kanssa. Huomenna sitten myös kalenterin viimeinen luukku ja sitten on se jännitys ohi. Mutta nyt voi jo jännätä että mitähän tuo tullessaan lahja vaihdon paketit.

Viime yönä meillä paistui uunissa possu. Nam nam! :p


Aivan ihanat lapaset! :)
Perusraitaa.
Pikkuisen oli peukku pieni, MUTTA se ei menoa haittaa.


















Kauniit sukat tuli luukusta 22 ja ohje näihin oli myös mukana. Muistaisin vaan mihin sen nostin :D On kyllä niin ihanasti otettu miun lempivärit huomioon näissä itse tehdyissä  jutuissa. <3 


NAM! :) Luukku 23 olikin herkkua,
aamulla siintä jo katosi melkein puolet. ;)



Lasten kanssa tehty piparkakkutalo. Ensimmäinen mökki epäonnistui. Seinät sortuivat. :D Syynä varmaan se että ei ollut tarpeeksi kauan uunissa. 








 Huomenna sitten rauhoitutaan aattoon ja avataan viimeinen luukku. Mitähän sieltä paljastuu?


2015/12/20

Joulupuu on rakennettu

Täällä on aherrettu joulu juttujen kimpussa. :)
Kuusikin tuotiin sisälle ja koristaa nyt sohvan vierustaa. Joulukalenterin  luukusta tulleet punaiset pikkuiset tähdet pääsivät siihen.

Monet joululahjat tuli tehtyä itse mutta julkaistaan niistä kuvia sitten myöhemmin ;)
On tehty tossua, sukkaa ja lapasia.



Luukku 16 

Pussista paljastui kierroslukumittareita 2 kappaletta ja suklaata. 
Näille minulla onkin käyttöä. 1 minulla on mutta se on jos on toisessa työssä kiinni niin eipä sitä siintä toiseen viitsi ottaa.














Luukku 17


                     Mahtava satsi helmiä. Näistähän saa silmiä vaikkapa niihin pöllö sukkiin. 
                        Myös kun teen korvakoruja välillä itse lahjoiksi niin sopivat nämä niihinkin. 



Luukku 18 
 Tämä sisälsi suklaa patukan josta en ennen ollut kuullut. Hyvää oli! :)
Ja puikkojen käsine ja pipo. :D Nyt stoppaa silmukat siihen eikä tipahda. :) 


Luukku 19

nam nam!
Lisää suklaata ja erillaisia silmukkamerkkejä. :)
Nyt kun keksisi missä nuita kaikkia merkkejä säilyttäisi.


















                                                        Luukku 20
                                  
            Mikä ihana luukku! Tai sen sisältö. Näiden pöllö patalappujen ohjeen tulostinkin  muutama päivä sitten että teen jouluksi punaisen.omin pikku kätösin  pitäjä Heidi taitaa olla ajatusten lukija. :) Olen ihaillut näitä siis jo pitkään. Jouluisia servettejä luukku sisälsi myös mutta ne putosi tänä aamuna ennen kuin kuvaan ehtivät niin sohvan taakse pikku neidin toimesta. :D 



Näihin löydät ohjeen: 
                                        http://lankalabyrintti.blogspot.fi/search/label/patalappu


Alkaa kalenterista luukut loppua, on tää ollu jännää. Enää 4 päivää jouluun. :)

2015/12/15

Epäonnistuneesta työstä joululahja

Eilen kirjoitin epäonnistumisesta käsityössä.

Noh ei se nyt ihan epäonnistunut ollutkaan. Ohjeessa siis oli käytetty regian 6 säikeistä lankaa joka on käyttämääni 7 veljestä paljon ohuempaa. Tossuistahan tuli siis ihan liian isot omaan jalkaan. Niistä tulikin sitten oman isäni joululahja :) En olisi niin isoon jalkaan kuin 45 osannut, jaksanut tai edes ehtinyt lahjaa tekemään. Ohjeen löysin kauneimmat joulun käsityöt lehdestä (2014 vuoden) Yritin tehdä ne itselleni.
Samantapainen ohje on myös novitan nettisivuilla 7 veljestä langalle ja sillä luulisin saavani oikean kokoiset omaan jalkaani, nyt ne onkin työn alla.


Näissä on pohjiin kirjoitettu uudella jarrunesteellä <3 ISI <3 ettei vaan kaatuisi liukkailla lattioilla. Pysyypähän nyt jalat hänellä lämpöisinä :) Äidille onkin menossa säärrystimet jotka tein aika päiviä sitten. (nää voi tänne kirjoittaa koska eivät tule lukemaan näitä) :D


Luukku 15 

Neuloja. Just joku päivä sitten mietin että mihin on miun päättelyneulat hävinny, ja sanoin että pitää ostaa uusia. Sanoin myös että katsotaan nyt kuitenkin kalenteri ensin loppuun jospa sieltä tulis ja sieltähän tuli. Uudenlaisia neuloja ne olikin. Pääsivät testaukseen jo tänään päätellessäni noita tossuja. 
        JA VITSI ETTÄ NE ON HYVÄT! Ei tarvii tihrustaa reikää :) 

2015/12/14

Ja vielä yksi tonttu ja luukut 13 ja 14

Nyt alkaa olla tonttuja tehty 6 kappaletta.  Käsistä tai suoraan koukulta lähteneet maailmalle.  Ovat kyllä helppoja ja nopeasti valmistuvia







. Myös epäonnistunut käsityö koettu tai no käytetty ohjetta paksumpaa lankaa yksiin tossuihin ja niistähän tulikin ISOT. no saapa oma isänikin itse tehdyn lahjan. Niistä lisää myöhemmin. 




Luukusta 13 tuli regian jarruneste ja totta kai käyttöohjeet, se onkin                                                       tarpeellista pikkuisen sukkiin/töppösiin.  Edellinen alkoikin olla jo lopussa.
  


Luukusta 14 tupsahti tänä aamuna vihko ja värikynät.  Pikkuisessa kortissa luki että vaikkapa suunnitteluun. Taidampa ottaakkin sen käyttöön ohjeille joita ei kannata tulostaa niiden lyhyisyyden takia vaan kirjoitan ne tähän.
Pieni tytär päättikin aamulla että ei äiti näitä tarvitse vaan minä :D
( värit saavatkin olla yhteiskäytössä mutta vihkolle keksin itse käyttöä)

käsityöläisen kesän pelastus paketti vaihto

Käsityöläisen kesänpelastus paketti-vaihto Ideana on lähettää 25e+pk arvoinen kesänpelastus paketti parille.  Paketista tulee löyty...